sunnuntai 10. syyskuuta 2017

HEIhei mitäkuuluu?


Yli vuosi vierähtänyt, yhtään en tiedä mihin? Melko hiljaista on ollut käsitöidenkin suhteen, ehkä tästäkin on joskus vaan pidettävä taukoa.

Viikonloppuna virkkailin pipoja päiväkodin Syystorille myytäväksi.
Ensimmäinen petroolinvärinen naamapipo on virkattu vapaavirkkauksella omasta päästä isoveli-langasta 6mm koukulla. Näitä oliopipoja tilasi heti omatkin lapset, kai se on jatkettava pipotehtailua :D










Toisen pipon tein teddystä, siitä tulikin yhtä nurinkurinen kuin kuvakin. Ei sovellu tuolle langalle kirjovirkkaus, mutta lämmin on varmasti.


Kolmas pipo on virkattu Novitan Lehdosta 7mm koukulla.
Tein reunaan muutaman korostuskerroksen, koska väri näytti hieman liian tasapaksulta omaan silmääni. Kukan malli taas on yhden KalevalaCALin palan kaksi ensimmäistä kerrosta (maailman synty). Aika rauhallinen pipo on hän.













Viimeisessä postauksessani elokuulta 2016 kerroin saaneeni lankalahjoituksen. Nämäkin pääsi nyt työn alle, koukulla tuttu ja turvallinen jättimummo. Tätä on niin helppo virkata telkkaria katsoessa, ei paljoa ajatustyötä vaadi.



Suurin osa ajastani on mennyt viimepäivinä Kalevala CALiin. Loin tätä varten oman sivunkin blogiin, käy kurkkaamassa Kalevala CAL.


                                                         Iloisia sadepäiviä kaikille :)

                                                                  -Kaisakekkuli

torstai 11. elokuuta 2016

Kierrätyskalloja


Jokin aika sitten sain lankalahjoituksen, josta erityisesti pisti silmään tämä lanka. Aloin virkkaamaan huivia nelosen koukulla todetakseni, että suurempi olisi pitänyt olla. Lanka jää arvoitukseksi mitä se mahtaa olla, hieman tuollainen villaisen (?) oloinen todella löyhästi merseroitu paksuhko lanka. Saa vinkata, jos joku tunnistaa!


Harmillisesti lanka loppui tässä vaiheessa kesken, olisi kaivannut vielä yhtä kerrosta tämän jälkeen. 



Pokkana korvasin puuttuvan osan 7-veikan sateenkaarella, vaikka kovin selvästi erottuukin. Mutta eipä mulla mitään vastaavaa ollut. Ajattelin, että jos vaan kelpaa, niin lankojen lahjoittaja saa tämän :) Laitahan viestiä jos huivin huolit.



Viime viikolla sain taas lankalahjoituksen, mistä näitä oikein satelee? :D Tuosta kasasta kiehtovin on tuo saksalainen lankapallo. Ehkä huivi?



Ja sitten taas. Tällä kertaa voitin Hetkiä Heimolasta blogin synttäriarvonnassa nämä herkut! Ja miten mulla heti tulikin huivi mieleen näistäkin? Aivan ihanat värit!!!!




KyJy 9. Virkattu kirjava pääkallohuivi. Aloitettu 8.8.2016 valmis: 10.8.2016
Paino: 223g
Lanka X-lankaa, 4mm koukku


Selvästi on syksyä ilmassa, eilen nimittäin tuli aloitettua kaksi uutta työtä. Niistä myöhemmin lisää.

-Kaisakekkuli-

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Parit parit



Sukkia sukkia taas! 

Nyörisukkia olen ihastellut pidemmän aikaa ja yllätyin kun viimein luin ohjeen oikein ajatuksella, kovin simppelit olivat tehdä. Halusin kuitenkin tehdä nyöristä kiinteän, ihan senkin takia, että olen niin kova pitämään villasukkia, että pesukertoja kertyy myös. Viimevuosina veikka on nyppyyntynyt jo toisessa pesussa, joskus jopa ekassa.  Niimpä virkkasin valenyörin.

Alkuperäinen nyörisukkien ohje löytyy täältä: http://nemirannurkkaus.blogspot.fi/2014/08/nyoritetyt-polvisukat.html, valenyöri syntyi kokeilemalla. Värit ovat varsin pirteät, mutta sen siitä saa kun ottaa ekat kerät mitä käteen sattuu. Ja hyvin todennäköisesti ei toisia samanlaisia vastaan tule :D


KyJy 6. Neulotut villasukat valenyörillä. Aloitettu 25.7.2016 valmiit 7.8.2016 
Paino: 172g
Lankana 7-veikka, 4mm pitkät puikot

 

Nämäkin sukat olivat ensimmäiset tällä mallilla. Malli on sama kuin kerrosrivinousu, mutta venytettynä ja nousun kohtaa vaihdellen. Mielestäni kivan näköiset + tuo uusi Polaris on todella kauniin värinen! Yllätyin kuinka tuhdit sukat ovat, tarvinee neuloa itselle samalla mallilla omat :) 

KyJy 8. Villasukat. Aloitettu 3.8.2016 Valmiit: 6.8.2016
Paino: 116g
Lankana 7-veikka, 3,5mm sukkapuikot. 
Malli Kotivinkkilehdestä


Mitäs sitten leikitään?

-Kaisakekkuli-

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kesämutsi


 Neljäs KyJy-työ valmistui tänään. Olisin halunnut huivista vielä isomman, mutta langat loppui kesken :(  Tästä tuli kuitenkin ihan hyvän kokoinen.


Siinä se odottaa illan viilentymistä,  nyt tarkenen istua lempicornerissani vähän pidempään. 



Tämä on mieluisin paikkani meidän pihassa. Näin loma-aikaan, tänäänkin tuli istutttua tuossa lähes koko päivä, siinähän se mutsikin valmistui samalla.




KyJy 5. Kesämutsi eli Mother of the bride huivi. Aloitettu 14.7.2016 valmis 26.7.2016
Paino: 322g
Lankana Novitan Kaste, 3,5mm koukku



                                               

Viime viikko meni synttäri ja Kesäkisa-touhuissa, en siis juurikaan kerinnyt koukkua heiluttamaan.






Seuraava projekti onkin ehkä tässä, sain nimittäin tälläisen kivan lankalahjoituksen, kiios Jenna! Mitä sinä näistä tekisit?


Kommentoikaa ja liittykää lukijaksi, olisi kiva järjestää arvonta! Lisäksi kuulisin oikein mielelläni mielipiteitä tekeleistäni :)

-Kaisakekkuli-

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

KyJyilyä mökillä





Tulipas nyt sitten nämä mökkisukatkin kuvattua :)





KyJy 1. Nussukat, eli Juhannussukat. Aloitettu 25.6.2016, valmiit 3.7.2016
Paino: 110g Lankana 7-veikka, 3,5mm puikot


KyJy 2. Pirteät villasukat. Aloitettu 3.7.2016, valmiit 8.7.2016
Paino: 123g Lankana Lauri ja 7-veikka, 3,5mm puikot

Lauri on kyllä tosi kiva lanka neuloa, suosittelen! Omani ostin Lammin Säästökareilta.



Tuli myös aloitettua viides KyJy, on muuten yhdeksäs virkkaamani mutsi :O Mutta ei tuohon malliin kyllästy ikinä!
Seurana hiirestyksestä uupunut Urho-Petteri Broman.


Perjantain jättisade suorastaan kutsui virkkaamaan jättimummoa. Mummo onkin edennyt jo reilu metriseksi, vielä matka jatkuu.

Oletko KLT-tutkinnon suorittanut tilinpäätöstaitoinen kirjanpitäjä? Töitä vailla? Tai haluatko voittaa villasukat? KLIK

-KaisaKekkuli-

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Hupaisaako? Pyrstöt pöydälle ja kalu piiloon.


Koska JyJy ei onnistunut, päätin tarttua KyJy haasteeseen. Parit sukat olenkin jo neulonut, mutta ne odottavat mökillä kuvaamista/punnitusta.
Pienen hiljaiselon jälkeen siis ehkä sopiikin tälläinen kevyempi postaus? ;)



Näitä pyrstö-lasinalusia olenkin jo pidempää katsellut. Nyt ajattelin kokeilla. Kuvan perusteella virkkasin, 1,75mm koukulla Novitan Kotiväki langasta (musta) ja X-langasta. Aika hauska ja nopea, sopii oikein hyvin kissaihmiselle :)




Kalukukkaroita virkkasin viimeksi kolme vuotta sitten, ja nyt taas! Nämä ovat oman kokeilun ja erehdyksen-taktiikalla syntyneitä, ohjetta ei siis ole.



Tämänkertaiseen työhöni en löytänyt satiininauhaa "vyöksi", mutta ajaa asiansa tuo virkattu nyörikin. Pakko oli kaivaa vanha kuva esiin (norsu ja possu kun ovat muuttaneet jo ajat sitten uuteen kotiin), kun en ihan äkkiseltään muistanut, kuinkas olin virkutellutkaan. Tämän virkkasin Novitan Kasteesta 3,5mm koukulla.

KyJy #4

Pyrstö-lasinaluset ja kalukukkaro. 

Aloitettu: 12.7.2016, valmiit 12.7.2016

Paino (yht): 55g
 Lankoina alusissa Novitan Kotiväki + X-lanka, 1,75mm koukku ja Kalukukkarossa Novitan Kaste, 3,5mm koukku


-Kaisakekkuli-

perjantai 20. toukokuuta 2016

Valetta valetta! Pesää pukkaa ;D (sisältää ohjeen)



Ampparit ovat kuulemma reviiritietoista sakkia, joten päätin kokeilla valepesän tekoa. Idean näin jo muistaakseni toissakesänä, nyt kun kelien helliessä ollaan lähes muutettu omalle terdelle, oli näiden virkkaaminen hyvinkin ajankohtaista. 



Tää mesta on valloitettu!


OHJE:

1.Virkkaa 3kjs, 5 puoliP ensimmäiseen (eli koukulta katsottuna viimeiseen silmukkaan) = 6 puoliP
2. 2 puoliP jokaisen puoliP:n takareunaan = 12 puoliP
3. 1 PuoliP, 2 puoliP samaan (nämäkin takareunaan) = 18 puoliP
4. 2 PuoliP, 2 puoliP samaan (takareunaan) = 24 puoliP
5. 1 puoliP jokaiseen silmukkaan (takareunaan) =24 puoliP
6. 2 puoliP, 2 puoliP yhteen = 18 puoliP (takareunaan)
7. 1 puoliP, 2 puoliP yhteen niin kauan, että silmukoita on 8-10, 1 ks, ps, ps (takareunaan)

Katkaise ja päättele lanka, sisukseksi jotain säänkestävää (näissä tyhjät karkkipussit)

Itse käytin lankana 7-veikkaa ja koukku oli 3,5mm.

Tämä ohje on siis oman kokeiluni tuotos, sopii mainita, jos joku hyötykäyttää :)

Näissä nyt tuollainen ripustusnaru, voi vaikka naulata suoraan yläreunastaan kiinni.


Eilen valmistui myös yksi JyJy-työ

JyJy#18. Villasukat (Nyystöläläiset)
Aloitettu 27.2.2016 Valmiit 19.5.2016 Paino 101,6g


Niin ja kuvia ladatessa sattui mandalakuvakin silmään (tekeillään kolme!), tässä "päämandala" kasivaiheen jälkeen :) (tällä hetkellä kymppi meneillään)


Ja sitten takaisin pesähommiin, aurinkoista viikonloppua :)

-Kaisakekkuli-

maanantai 16. toukokuuta 2016

Toukokuun lukuvinkit

17.05.2016 Viime kuu hurahtikin ohi, ilman yhtäkään lukukokemusta.  Eilen sitten pitkästä aikaan tartuin kirjaan. Ja voih, tämähän piti lukea siltä seisomalta loppuun asti. Kertakaikkisen viehättävä ja uskomaton tarina! Kyyneleet eivät virranneet, vaikka takakansi niin lupaileekin, paitsi melkein lopussa. Jos haluat lukea jotain erilaista ja koskettavaa, suosittelen lämpimästi tätä. Sopii perushömpän lukijoille, joskin poikkeaa tavallisista rakkaustarinoista jonkin verran. 
Ja tutuille tiedoksi, löytyy Kaisan Kirjastosta, jos haluat lainata :)



 Jan-Phillipp Sendker Sydämenlyönneissä ikuisuus,
 arvosana vahva 5 ja monta sydämenlyöntiä <3

-Kaisakekkuli-

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

YY KAA KOO -Jättimummoo!


Tervehdys pitkästä aikaan! Pienen hiljaiselon jälkeen tuntuu taas koukun heiluttelu kovin mukavalta :) Nyt sitten kirin ja virkuttelin vihdoin valmiiksi kolme jättimummo-JyJyäni.




Kaikki kolme ovat samanlaisia, painoa yhdellä 878g. Lankana 7-veikka ja 4,5mm koukku.
Tässä siis JyJyt 6, 12 ja 17.



Mitat 120cmx120cm per peitto.


En mä kuitenkaan ihan laiskana ole ollut, vaan täysin koukuttunut Mandala Madnessiin... Kiehtovin ja monipuolisin virkkaustyö, mitä olen koskaan tehnyt, suosittelen!


Kai se on ryhdyttävä nyt urakalla lyhentämään tuota JyJy-listaa, aika käy oikeasti vähiin!

-Kaisakekkuli-

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Maaliskuun lukuvinkit



Olen ollut intohimoinen lukija siitä asti, kun lukemaan opin. Jos satun lukemaan hyvän kirjan, alan pakkomielteisesti etsimään sitä omakseni. Koska hyvä kirja on aina hyvä sijoitus.

Tämä postaus sisältää omia kirja-arvosteluitani, kaikkihan kokevat ja näkevät asiat erilailla, se onkin juuri osa lukemisen viehättävyyttä!
Arvostelut arvosanoin 1-5.

 Maaliskuussa tutustuin vihdoin Jo Nesbon tuotantoon. Aloitin Harry Hole sarjasta, joka on nyt myynnissä uusintapainoksena. Kronologisesti kirjoitettu kirjasarjahan on tietenkin luettava oikeassa järjestyksessä. Kaksi ensimmäistä luettu, koko Harry Hole-sarja hyllyyn hankittu. Päähenkilö alkoholismeineen ja huonoine onnineen on mielestäni varsin kiehtova. Jonkun verran kuitenkin itseä häiritsi, että päähenkilönä on Norjalainen poliisi, joka ensimmäisessä osassa (Lepakkomies) lähtee Australiaan selvittämään murhaa ja toisessa seikkaillaan Thaimaassa. 
Lepakkomies sai minut kuitenkin vaikuttuuneeksi kirjailijan ovelista juonenkäänteistä, sillä tulikin ostettua koko sarja. Torakat ei kuitenkaan uponnut samallalailla, johtuen itselle täysin oudosta ympäristöstä (ei sillä, että se Australiakaan tuttu olisi). 
Tuli kuitenkin luettua loppuun ja aion lukea seuraavankin.
Jo Nesbo Lepakkomies, arvosana 3,5 
Jo Nesbo Torakat, arvosana 3



Pikaisena välikirjana luin Nigel McCreryn Kuoleman apupoika. Tähän kirjaa tartuin innolla, koska olen lukenut myös samalta kirjailijalta Myrkynkeittäjän, joka oli hyvä.
Kuoleman apupojassa oli myös juoni kohdallaan, mielenkiintoisen tekee päähenkilön Rikosylikomisario Mark Lapslien synestesia. Tämän kirjan kohdalla tuli tunne, että ihan kuin tästä olisi leikattu reilusti tekstiä pois. Loppuhuipennus alkoi paljon ennen kuin aavistinkaan, tarinana silti hyvä.
Nigel McCrery Kuoleman apupoika arvosana, 4


Välikirjana Tuhansien aamujen talo ei ollut ihan perus Tuija Lehtistä. Lehtisen tuotanto on tullut luettua lähes kokonaan, ja vaikka useimmat kirjoista ovat hyvin samankaltaisia: haetaan näppäriä sanoja ja erikoisia henkilöhahmojen nimiä, taisi tämä kuitenkin olla myös kirjailijalta jonkun sortin välikirja...
Tuija Lehtinen Tuhansien aamujen talo, arvosana 2


 Tähän tartuin viimeyön kuumetoipilaana jännityksellä. Tarina on mielenkiintoinen, kauhistuttava ja toivoa antava. Itse olisin kuitenkin kaivannut myös toista näkövinkkeliä lapsen näkökulman lisäksi, koska isoin kysymys jäi ilmaan. Miksi? Lisäksi toisten henkilöhahmojen sanallinen kuvaus lapsensilmin on kovin suppea, itsellä helpottaa lukemista ja pitää mielenkiintoa yllä, kun hahmot ovat kunnolla esitelty. Tässä ei.
Emma Donoghue Huone, arvosana 3,5 


Donna Tartt:in Tikli on parasta mitä olen lukenut pitkään aikaan. Samalta kirjailijalta luin myös jokunen vuosi sitten Vain jumalat juhlivat öisin, joka oli myös todella vaikuttava. Tiklistä sanoisin että se on mestariteos, vailla yhtäkään turhaa lausetta. Tarina on monipuolinen ja kiehtova, loppuun asti yllättävä. Tämä kirja pysyy mielessä pitkään, suosittelen kaikille lämpimästi!
Donna Tartt Tikli, arvosana 5++++

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Retroa, UFOja ja tintinherkkua


Eilen tehtailtiin lasten kanssa linnuille ruokakippoja. Idean näin joskus syksyllä jonkun blogissa, en muista kenen. Koska noita kuppeja on meille siunaantunut melkolailla, olikin tämä juuri passeli projekti.


Paketti munkkirasvaa ja pussillinen siemensekoitusta, istumista varten pätkä omenapuunoksaa


Ei puutu kuin tintit
Ainakin Vesijaon tipuille kelpaa :)




Olen aina tykännyt kirkkaista väreistä, joskus teininä tykästyin kaikkeen retroon. Kahvikuppeja on tullut kerättyä useampi vuosi. Merkillä ei ole väliä, ulkonäkö ratkaisee :)




Tässä vielä muutamat aarteeni


Nämä ihanat kaverit ostin viime viikolla Lammin Antiikki Aitalta http://www.antiikkiaitta.fi/



Myös muutama UFO on valmistunut
Kovasti tekisi mieli tehdä noista UFOjen jämistä neulottu peitto, olisko se sitten UFOjen-jälkeispeitto?



Mukavaa maaliskuuta :)

-Kaisakekkuli-